Estonian Nature Tours    Estonian Nature ToursEstonian Nature ToursEstonian Nature Tours
Twitter       
Etusivu
Uutiset !
Tietoa yrityksestä
Linturetket
Kasviretket
Luontoretket
suojelualueilla
Luontovalokuvaus
Kanootti – ja veneretket
Matsalussa
Koulutus-ja virkistyspäivät
Muut palvelut
Viron luontokalenteri
Retkikertomukset
Retkioppaat
Linkit
Galleria
Yhteistiedot
Sivukartta
     

LINTURETKET

  Linturetket Viroon

Tutustu linturetkiimme oikealta valikosta.

 

 Allihaahka
 Linturetkelle voi tulla myös talvella, joilloin näkee allihaahkoja / Jari Peltomäki

 





 


 


 


 

 

 

 

 

Vuoden 2011 linturetket Viroon

Ensi keväänä ja kesänä järjestämme luontoretkiä esimerkiksi Länsi- ja Kaakkois-Viroon. Retkien kohteena on erityisesti linnut, mutta myös muuhun luontoon kiinnitetään huomiota. Nämä retket ovat avoimia kaikille halukkaille ja otamme osallistujia vastaan yksitellen. Järjestämme tarpeen vaatiessa retkiä myös räätälintyönä eli retken ajankohta ja kohde muodostuvat ryhmän toiveiden mukaan. Eli jos Sinulla on valmis ryhmä kasassa, kirjoita meille ja suunnittelemme retken yhdessä. Ryhmässä olisi hyvä olla vähintään 10 henkilöä.

Matkojen varaussysteemi netissä

Nyt on mahdollista varata ja maksaa luottokortilla matka internetissä. Systeemi on aluksi vain englanniksi, mutta varata voi myös suomalaisille järjestettäviä luontomatkoja. Luonnollisesti on mahdollista osallistua myös muille retkikalenterissa oleville retkille, joissa opastaminen tapahtuu englanniksi. Matkan varaaminen ja lisätiedon kysyminen on aina mahdollista myös kirjoittamalla meille sähköpostilla. Klikkaa varaussysteemiin tästä...

Monet suomalaiset lintuyhdistykset ovat tulleet retkelle Viroon kauttamme. Esimerkiksi Tringa r.y ja APLA ovat käyneet järjestämällämme retkellä. Palaute on ollut positiivista ja ihmiset tyytyväisiä. Autamme retken käytännön järjestelyissä (Kuljetus, majoitus, opastus ja ruokailu). Tutustu linturetkiimme oikean puoleisesta valikosta.

Kysy lisää: info@naturetours.ee

 

 Viro retkikohteena

Linnut houkuttelevat vuosittain satoja suomalaisia lintuharrastajia retkelle Viroon. Virolaisista lintupaikoista legendaarisiksi ovat muotoutuneet esimerkiksi Matsalunlahti, Sõrven lintuasema, Põõsaspean niemi, Noarootsin ja Tarton lintukohteet. Virossa on myös paljon sellaisia lintupaikkoja, joissa suomalaiset eivät ole vielä suuremmin käyneet. Monilta on vielä näkemättä esimerkiksi kiehtova Osmussaari ja Kaakkois-Viro.

Pikkukiljukotka
Pikkukiljukotkia näkee usein sisämaassa / Mati Kose

Viro sijaitsee lähellä Suomea, mutta sen linnusto poikkeaa huomattavasti Suomen linnustosta. Virossa tavataan monia eteläisiä ja itäisiä lintulajeja, jotka ovat esiintymisensä rajaseudulla. Viron luonto on myös säilynyt monin paikoin koskemattomana neuvostoajan takia, jolloin rannikkoseudut ja saaret olivat ihmisiltä suljettuja. Toinen selitys Viron lintupaljoudelle on maanviljelys, joka on Virossa vielä osin vanhanaikaista jättäen runsaasti elintilaa linnuille.

 


 


Mustahaikaroiden, avosettien ja pussitiaisten maa

Heinäkurpa
Viron erikoisuus ovat soidintavat heinäkurpat / Arne Ader

Suurten metsien arka asukki, mustahaikara, pesii Virossa harvalukuisena. Toinen mielenkiintoinen pesimälintu on heinäkurppa, joka pesii Viron suurimmilla luhdilla esimerkiksi Matsalussa ja Tarton seudulla. Suomalaisittain Viro tarjoaa myös kiinnostavia petolintuja, kuten pikkukiljukotkia ja niittysuohaukkoja, joita pesii Virossa melko runsaasti. Muita kiinnostavia pesimälajeja ovat sitruunavästäräkki, pussitiainen, viitatiainen, mustaleppälintu, keltahemppo, riutta-,musta-ja pikkutiira, avosetti, mustapyrstökuiri, valkoselkätikka, vihertikka, tammitikka, kuningaskalastaja ja sininärhi.

 


Kevät lumoaa lintujen paljoudella


Mustahaikara
Mustahaikara kuuluu Viron pesimälinnustoon / Mati Kose
Kiehtovin aika tutustua Viron lintuihin on ehdottomasti toukokuussa, jolloin Länsi-Viron rannikon merenlahdet täyttyvät lepäilevistä vesilinnuista ja kahlaajista. Matsalun läpi muuttaa joka kevät kaksi miljoonaa vesilintua ja alueella levähtää kymmeniätuhansia valkoposkihanhia, sorsalintuja ja pikkujoutsenia.  Põõsaspean-niemellä saa ihailla toukokuussa kuikkalintujen, mustalintujen, allien ja pilkkasiipien arktista muuttoa. Joukossa on usein myös harvinaisuuksia, kuten jääkuikkia. Rantaniityillä ruokailevissa hanhiparvissa on usein myös harvinaisuuksia. Punakaulahanhi, kiljuhanhi ja lyhytnokkahanhi tavataan vuosittain Matsalussa. Keväällä linturetki Viroon kannattaa tehdä huhtikuun lopussa tai toukokuun kahden ensimmäisen viikon aikana. Kesäkuussa kannattaa linturetki suunnata kohti Kaakkois-Viroa, jossa on hienoja yölaulajapaikkoja ja kiinnostavia pesimälintuja. Lue lisää...


Viron syksy on hanhien ja kurkien juhlaa

Viiksitimali
 Viiksitimali on tuttu näky Viron ruovikoissa / Mati Kose

Syksy tarjoaa lintuharrastajalle unohtumattomia elämyksiä Viron luonnossa. Ainutlaatuinen kokemus on esimerkiksi seurata tuhansien kurkien saapumista Matsalun lahdelle yöpymään. Matsalun seudulle kerääntyy syksyn aikana kolmekymmentätuhatta kurkea ruokailemaan ja lepäilemään. Syksyisin Viron länsirannikon merenlahdille kerääntyvät myös valkoposkihanhet, tundrahanhet, metsähanhet sekä pikku- ja laulujoutsenet. Syys-lokakuussa ovat merenlahdet sorsalintuja mustanaan. Esimerkiksi Haapsalun merenlahdilla lepäilee syksyisin tuhannet nokikanat ja haapanat sekä sadat harmaasorsat. Linturetki Viroon kannattaakin tehdä syyskuun lopussa tai lokakuun alussa.

Talvella on Virossa sijaintinsa ansiosta mahdollista tavata monia kiinnostavia lintuja. Talvisin Viron parhaimmat lintukohteet löytyvät merenrannikolta, jossa viihtyvät suuret vesilintujen parvet. Esimerkiksi Saarenmaa tarjoaa talviretkeilyyn oivat puitteet. Allihaahkoja talvehtii Saarenmaan rannikon tuntumassa noin tuhat lintua joka talvi. Lue lisää...



Palautteita retkiltämme

Näin onnistuneen retken jälkeen tulee vain positiivista palautetta. Onnistumiseen vaikutti hyvien retkikohteiden lisäksi hyvä sää ja hyvä yhteishenki.“ /Tringan kesäretki Kaakkois-Viroon 2007/

Järjestelyt toimivat hyvin ja opas oli selvästi tehnyt pohjustusta lintupaikkojen suhteen.“ /Tringan kesäretki Kaakkois-Viroon 2007/

Retken ajankohta oli loistava: alkukesä esikkoniittyineen ja muutto-ja laululintuineen. Lisää vastaavanlaisia!“ / Suomen Luonnonsuojeluliiton retki Matsalussa 2008/

Monipuolinen retki. Lintujen lisäksi kasveja ja muuta luontoa. Opin linnuista enemmän kuin millään muulla matkalla koskaan ennen. Kaikki toimi hyvin, majatalo erinomainen. Opas oli erityisen asiantunteva, rauhallinen. Aikataulu oli myös rauhallinen.“ / Suomen Luonnonsuojeluliiton retki Matsalussa 2008/

Tämä retki oli ehdottomasti paras kautta aikoihin. Kohokohta oli ehdottomasti joella käynti. Majoitus oli a tason luokkaa ja matkan hinta oli halpa ainakin minulle.“ / APLA:n Matsalun retki, toukokuu 2009/

„Retki oli hyvä ja porukka mukavaa ja reilua. Retken kohokohta oli kuusi merikotkaa yht´aikaa putkella. Majoitus oli erinomainen, rauhallinen ja siisti.“ / Saarenmaan retki, toukokuu 2009/


 Kesäaamu Ilmatsalussa lähellä Tarttoa / Mikko Virta










Retki Kaakkois-Viroon
Länsi-Viron linturetki
Syysretki

Panparks

Estonian Air

Eesti maaturism

Europcar

EHE

ELF

Hertz

VisitEstonia

EAS

BirdLife

Birdfair

RMK